Mäenpäät

Kalle Mäenpään jälkeläiset (1864–1962)

Tuomas Wilhelm Wirrin seitsemäntenä lapsena syntyi 1864 poika Kalle, josta tuli suvun todellinen tervaskanto.

Perimätiedon mukaan hän ensin haki alkua itsenäiselle elämälleen vanhimman sisarensa Johannan ja tämän miehen omistaman Mattilan talon renkinä Vesilahdella. Siellä hän myös solmi avioliiton Wilhelmiina Erkkilän kanssa.

Kalle hankki itselleen Mäenpään torpan, joka oli osaksi Virrin, osaksi erän toisen talon omistuksessa. Kummallekin talolle oli maksettava 150 markkaa. Tarinan mukaan Kallelta loppuivat rahat niin tyystin, että Ville-veli palautti hänelle satasen ilmoittaen, että sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Sata markkaa oli siihen aikaan työhevosen tavallinen hinta, lehmän sai 50 markalla. Rengin rahapalkka oli 70-100 markkaa vuodessa.

Kalle Mäenpää eli lähes 98-vuotiaaksi. Hänen kolmesta lapsestaan vain poika Verneri saavutti aikuisiän – ja eli isänsä tapaan lähes satavuotiaaksi. Hänet haudattiin vuonna 1988 97 vuoden ikäisenä.

Tänään Mäenpään tilaa isännöi Vernerin pojan Eskon poika Arto Mäenpää.


--

Lähteet

Tyrvään Virrit – Simo Martinpojan jälkeläisten sukukirja. Virrin sukuseuran julkaisuja 2005.